Vuosi 2010

Valitse vuosi: 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

11.-12.12. HeV-10 ja FiV-10, Helsinki
Vuoden päättää tietysti arvostetut Messarin näyttelyt. Lauantaina 12 pohjista arvosteli Terje Lindström Norjasta. Ensin Topi oli tiukalla tuomarilla PU-2, hienoa. Sitten Pepin vuoro: PN-1, HeV-10 ja ROP!!! Sillä aikaa apso-kehä oli myös arvosteltu ja uutiset olivat sieltäkin mahtavia: Minttu eli Chic Choix Julia Minor oli voittanut ison junioriluokan ja sai HeJV-10 tittelin!


Enempää en olisi voinut toivoa tältä viikonlopulta, mutta mitä tekikään Peppi sunnuntaina. Pohjiksia oli ilmoitettu peräti 19 Sakari Potille ja Peppi oli jälleen ROP!! Peppi sai siis toisen tittelin, FiV-10. Veli Topi jatkoi myös hienoja tuloksiaan, jälleen PU-2. Mintullekin oli toinen junnutitteli lähellä, tuloksena tällä kertaa ERI2. Hieno viikonloppu, nyt on hyvä jäädä pitkälle näyttelytauolle omien koirien osalta. Kiitos kaikille osallisille!



5.12. Pystykorvien erikoisnäyttely, Tanska
Oskun poika Pave eli Merryview's Pavarotti oli hienosti päänäyttelyssä ROP ja BIS-4! Tillykke Frank!

13.11. Jyväskylä KV
Minttu osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä. Apsot arvosteli Pirjo Aaltonen. Minttu ensin voitti junioriluokan ja sitten sijoittui kovassa joukossa PN-4 ja sai vara-sertin. Hieno aloitus! Minttu osallistui myös ROP-kasvattajaluokkaan.


Chic Choix ROP-kasvattajaryhmä

30.-31.10. Baltian Voittaja, Riika Latvia
Peppi lähti Niinan ja Toivon mukana Latviaan. Pohjikset arvosteli Rita Kadike-Skadina ja sisarukset voittivat jälleen: Peppi oli ROP ja Toivo VSP. Molemmista tuli Baltian Voittajia ja Latvian muotovalioita. Päivän päätteeksi Peppi vielä oli RYP-4!! Mahtavaa, suuret kiitokset Niinalle!

17.10. Tromssa KV, Norja
Hyppäsimme Tiinan kanssa bussiin ja matkustimme pohjoiseen Tromssan näyttelyyn. Mukana olivat pohjanpystykorvat, joista molemmista Pepistä ja Oskusta tuli Norjan muotovalioita. Peppi oli jälleen ROP ja isä Osku VSP, tuomarina Christen Lang. Tiinalla oli mukana kooikerhondje Usva eli Cavalriina's Uzva Uzzini oli ROP ja tuli Norjan ja Kansainväliseksi valioksi.

18.9. Kööpenhaminan Voittaja, Tanska
Oskun poika Pave eli Merryview's Pavarotti edusti hienosti maailmalla voittamalla sertin, cacibin ja Rotunsa Parhaan. Samalla hänestä tuli Kööpenhaminan Voittaja 2010. Tillykke Frank!

15.8. Kajaanin pentunäyttely
Meidän tämän kesän viimeisessä näyttelyssä Minttu-apso oli ROP-pentu. Nyt keskitytään kokeisiin ja metsästykseen.

14.8. Kemijärvi
Topille jälleen ryhmäsijoitus eli Kemijärvellä "Toivo" oli ROP ja RYP-4! Onnea Niinalle!

7.8. Mikkeli
Peppi jäi näyttelytauolle jälleen huipulta! Mikkelissä Peppi hurmasi tällä kertaa Sakari Potin ja oli ensin ROP, sitten RYP-1 ja lopuksi vielä BIS-2!!

17.7.2010 Ylivieska KV
Minttu toisessa näyttelyssään jälleen ROP-pentu. Veli Justus eli Chic Choix Flavius Constantinus oli VSP-pentu.


Reetta voitti jälleen nuorempien sarjan JH-kisan SM-osakilpailussa Unnan kanssa.



11.7.2010 Oulu KV
Minttu aloitti näyttelyuransa Oulusta ja oli heti kolmesta pennusta ROP-pentu.


Mukana olivat myös pohjikset Topi ja Peppi, jotka molemmat saivat viimeiset sertinsä ja Pepistä tuli myös Suomen, Tanskan ja Eestin muotovalio! Topi oli VSP ja Peppi ROP ja pääsi ryhmässä jatkoon 8 parhaan joukkoon. Kiitos tuomarille Paavo Mattilalle!


© Laurila/Helistölä


Unna oli samojedeissa hienostui PN-2 ja sai toisen sertinsä. Reetta voitti molempina päivinä JH-kilpailun nuorempien sarjan. Onnea Reetalle!

24.-27.6.2010 World Dog Show, Herning, Tanska
Oma paikallinen koirakerhomme järjesti bussimatkan Tanskaan. Mukaan lähti 14 ihmistä ja 18 koiraa. Bussiimme tuli 3 Maailman Voittajaa: kooikerhondje Cavalriina's Ronja Ragazzi, suomenajokoira Hypnos Atte ja meidän Peppi!!!!
Pohjikset arvosteli erittäin tiukka tuomari Rodi Hubenthal. ROP oli Joutsenvaaran Dave ja VSP Peppi. Osku eli Chic Choix Elosalama oli PU-2, sai sertin ja tuli Tanskan ja Pohjoismaiden valioksi!! Lisäksi Oskun jälkeläisluokka oli ROP. Mahtava reissu!!!


 

5.-6.6.2010 Tallinna, Viro: Eestin Voittaja ja Pystykorvien erikoisnäyttely
Kati, Tiina ja Niina pakkasivat auton täyteen koiria ja matkasivat viikonlopuksi Tallinnaan. Mukana oli pohjanpystykorvia, kingejä ja kooikerhondjeja. Ensin lauantaina olivat vuorossa Eestin Voittaja-näyttelyssä pohjanpystykorvat, tuomarina Kamen Litov Bulgariasta. Pohjiksia oli ilmoitettu 6, joten kilpailua oli. Sisarukset kuitenkin pesivät porukan ja Topi oli VSP ja Peppi ROP. Molemmat saivat sertin, cacibin ja EEV-10 tittelin. Ryhmäkilpailussa Peppi pääsi vielä 10 parhaan joukkoon ainoana metsästyspystykorvana.

Sunnuntaina yritimme kiirehtiä kahdessa näyttelyssä. Ensin kingeissä Niinan Werneri eli Chic Choix Sir Brighton oli PU-4, sai sertin ja tuli Eestin valioksi. Sitten kooikerhondjeissa Tiinan Usva eli Cavalriina's Uzva Uzzini oli PN-2 ja sai sertin ja cacibin tullen myös Eestin valioksi. Vanha rouva Olga eli Ixelle Vrouwe v.d. Tien Heuvelen oli ROP-VET ja sai EVV-10 tittelin. Sitten kiirehdimme Pystykorvien erikoisnäyttelyyn pohjisten kanssa. Tuomarina oli Terje Lindström Norjasta ja järjestys sama kuin lauantaina eli Peppi ROP ja Topi VSP. Peppi pääsi myös BIS-kilpailussa 8 parhaan joukkoon. Hieno reissu, kiitos matkaseurasta Tiinalle ja Niinalle!

 
22.5.2010 Hamina KV
Peppi jatkoi hienoa ryhmäsijoitustensa sarjaa Haminassa. Tuomarina rodussa ja ryhmässä oli Paula Heikkinen-Lehkonen ja Peppi oli ROP ja RYP-4! Tämä oli Pepin 11. sert ja seuraavalla kerralla yritetään valioitua.


kuva: Tuomirinteen kennel A.T.

 
15.5.2010 Lestijärvi
Oskun tytär Merryview's Kiri Te Kanawa oli jälleen ROP ja sert.

 
13.5.2010 Kangasniemi
Helatorstain kunniaksi matkasimme Kangasniemelle pohjisten kanssa. Peppi ja Topi olivat ainoat pohjikset kymmenestä, jotka saivat ERIn. Toivo oli VSP ja Peppi ROP. Peppi pääsi hienosti jatkoon myös ryhmässä ja oli loppujen lopuksi RYP-3 Markku Kipinällä.

 
8.5.2010 Kruunupyy ja Pello
Oskun lapset edustivat jälleen hienosti: Topi oli Pellossa PU-2 ja Kiri Kruunupyyssä ROP ja sert.
 
1.5.2010 Posio
Jo kolmas Oskun lapsista on nyt yltänyt ryhmäsijoitukseen, nimittäin Topi oli hienosti ROP ja RYP-4 Posion ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Esko Nummijärvi. Suuret onnittelut Niinalle!
 
17.4.2010 Vaasa KV
Oskun jälkeläiset jyräävät jälleen! Vaasassa pohjikset arvosteli Hans Lehtinen. Ensin Topi voitti urokset ja sai sertin ja cacibin. Nartuissa Peppi voitti jälleen ja PN2 oli kaunis nuori Oskun tytär Merryview's Kiri Te Kanawa. Peppi oli lopulta myös ROP.

Reetta kilpailu jälleen Junior Handlerissa, tällä kertaa Arttu-setterin kanssa ja mahtavasti voitti SM-osakilpailun nuorempien sarjan. Onnea Reetta!

 
24.4.2010 Lahti KV
Reetta ja Helmi menestyivät hienosti Lahdessa. Ensin Helmi oli PN-2 ja sai vara-cacibin. Sitten Reetta oli vielä Junior Handler-kilpailussa 3. Onnea Reetta ja Helmi!

 
20.-21.3.2010 Tampere KV
Taas lomailimme koko perheen voimin Tampereella ja mukana oli myös kummityttö Reetta. Samalla tietysti kävimme myös näyttelyssä, jossa lauantaina Moona oli kingeissä PN-3. Sunnuntaina Reetta kilpaili Pepin kanssa junior handler SM-osakilpailussa ja oli 3. Onnea Reetta!

 
11.4.2010 Kiihtelysvaara
Matkasimme Pohjois-Karjalaan Moonan, Eemelin ja Helmin kanssa. Ensin oli samojedit ja tuomarina Tuula Savolainen. Helmi esiintyi Reetan kanssa hienosti ja oli ROP.

 Sitten oli kingien vuoro ja tuomarina Paavo Mattila. Eemeli esiintyi hienosti ja oli PU-1 ja sai ensimmäisen sertin. Sitten Moona voitti nartut ja sai viimeisen sertinsä tullen valioksi! Lopuksi Reetan avustuksella Eemeli oli VSP ja Moona ROP. Ryhmäkilpailussa Moona hienosti vielä pääsi jatkoon 7 parhaan joukkoon.

 
20.2.2010 Tornio, ryhmänäyttely
Topi sai kuudennen sertinsä ja oli PU-2 Tornion kauheissa pakkasissa, tuomarina Tuula Savolainen. Hienoa!
 
6.2.2010 Eno, ryhmänäyttely
Matkasimme tällä kertaa Enoon, mukanamme Moona-kingi ja Unna-samojedi. Päivän aloitti samojedit, tuomarina Saija Juutilainen. Reetta esitti ensimmäistä kertaa Unnaa rotukehässä ja hienosti se menikin: Unna oli PN-2 ja sai sertin. Sitten oli vuorossa kingit, tuomarina Paavo Mattila. Moona oli PN-1, sai sertin ja voitti vielä rodun!

 
31.1.2010 Jalostuspäivien erikoisnäyttely, Kuopio
Paluumatkalla gaalasta pysähdyimme vielä esittämään pohjikset Kuopiossa. Pohjiksia oli ilmoitettu 30 ja tuomarina oli Tuula Savolainen. Osku oli hienosti PU-2 ja Peppi PN-2. Kiitokset handlerille Paavolle!

 
30.1.2010 Champion of Champions & Veteran of Veterans
Kooikerhondje Cavalriina's Fera Falusia eli Veera sai kutsun VoV-gaalaan, ja Kati lähti Tiinan kaveriksi mukaan. Tilaisuus oli oikein mukava, suurin ilonaihe oli Pertti-leijonan CoC-voitto! Onnea Ilpo, Juha ja Outi!

Samalla mukaamme lähti myös uusi perheenjäsen, apso-tyttö Minttu. Suuret kiitokset Juhalle ja Sannalle!

 
9.-10.1.2010 Kajaani KV

Taas on sen oman näyttelyn aika ja työntäyteinen viikonloppu. Kehässä kävivät pohjikset Topi ja Peppi, tuomarina Tino Pehar. Topi oli PU-3 ja varasert ja Peppi turkittomanakin pesi nartut ja oli PN-1, sert, cacib ja VSP. Myös Moona-kingi kilpaili pitkästä aikaa ja tuloksena mahtavasti PN-1, sert, cacib ja ROP, tuomarina Harry Vella.

Hienoja tuloksia tuli myös JH-kisassa, sillä Reetta oli nuorempien sarjassa lauantaina 4. ja sunnuntaina SM-osakilpailussa 2. sekä PM-kisassa 2. Onnittelut Reetalle!

 
2.1.2010 Ulkomuototuomareiden peruskurssi

Peruskurssin loppukoe pidettiin Lohjalla ja Kati läpäisi sen hienoin pistein. Nyt alkaa sitten cavalierien opiskelu ja harjoitusarvostelut.